Kirjovirkkauksen kautta mosaiikkihurahdukseen

 


Viime vuoden lopulla törmäsin Facebookin virkkausryhmässä ihanaan kissakuvaan ja mitään kirjovirkkauksesta tietämättä jäin ihmettelemään miten kuva oikein on toteutettu. Ohjetta en löytänyt helposti, enkä lopulta edes yrittänytkään, koska sormissani poltteli kovasti päästä jo itsekin kokeilemaan. Yhdestä youtuben ohjevideosta katsoin ehkä minuutin pätkän ja ryhdyin tuumasta toimeen. Kissakuva poiki lisää erilaisia kuvia, joiden virkkausta sitten harjoittelin into piukalla. Kaikenlaisia mutkia tuli matkalla vastaan, mutten luovuttanut, koska olen sitä mieltä että tekemällä oppii aina parhaiten. Mitään patalappua valmiimpaa teosta en näistä harjoituksistani kostunut, mutta se ei luomisintoa haitannut. 

Pahin hurahdus oli kuitenkin vielä edessä, joka syntyi alla olevasta pääkallokuviosta. Näin tuosta virkatusta pääkallosta netissä ainoastaan kuvan, jonka toteutusta ryhdyin hetimiten ihmettelemään ja tietty myös itse kokeilemaan. 


Virkattuja lappuja syntyi yksi toisensa jälkeen ja koin jo hakkaavani päätäni seinään tämän pääkallokuviofiksaationi kanssa. Lopulta päädyin etsimään kuviolle ohjetta ja löysinkin sen maksullisen version Etsystä. Yleensä en hirmuisemmin tykkää käyttää maksullisia ohjeita, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, koska fiksaationi kuvion oppimisesta saneli säännöt. Kun aikani olin ohjetta tutkinut, joka tuntui aluksi aivan rakettitieteelle, hoksasin että kyse ei olekaan nyt ihan puhtaasta kirjovirkkauksesta, vaan että kyseessä on mosaiikkivirkkaus, joka oli minulle aivan uusi käsite. Tässä kohdin olisin toki voinut etsiä käsiini mosaiikkivirkkausohjeita aloittelijoille, mutten tietty malttanut vaan päätin sisulla räpiköidä suoraan mosaiikkivirkkauksen syvässä päässä ja tahkosin tuota pääkallokuviota lähes ympäripyöreitä päiviä, kunnes se sitten lopulta onnistui.

Pääkalliokuvio opetti ainakin sen miten ohjetta luetaan ja taisin siinä matkan varrella hokata jotain muutakin, koska suht pian ryhdyin jo suunnittelemaan ikiomaa mosaiikkivirkkausmalliani.


Koko joulunalusviikko vierähti oman virkkausmallisuunnitelman parissa, kun yritin hioa kirkkovenekuviota mosaiikkivirkkaukseen taipuvaksi. Sivustakatsojien mielestä se oli varmastikin aika hullua puuhaa, mutta silloin jos jotain todella päätän oppia ja saavuttaa, on sisuprosenttini kyllä huima!


Toisten leipoessa oikeita pipareita ja torttuja, minä "leivoin" näitä virkattuja versioita aina niin kauan kunnes lopulta onnistuin loihtimaan sellaisen mallin, mikä toimii hyvin sekä pienenä että suurena. 



Virkkausmallin suunnittelu oli niin kivaa puuhaa, että tiesin jatkavani sillä tiellä. Minulla ei kuitenkaan ollut, eikä ole vieläkään, minkäänlaista suunnittelusoftaa, joten käytin apunani vain ruutupaperia ja kynää, sekä myöhemmin Exceliä, jotta sain suunnitelmani siistiin ulkoasuun. Vaikeinta ehkä oli luoda virkkausmallista sellaiset ohjeet, että niitä voisi lukea ja ymmärtää toisetkin. Otin avukseni englanninkieliset virkkauslyhenteet ja mielestäni ohjekielestä tuli looginen ja selkeä siten, ettei ohjeen ymmärtäminen rajoitu pelkkään suomen kieleen. 


Nimesin tämän kirkkovenevirkkausmallini Loviksi, ja päätin kokeilla sen toimivuutta pääpannassa. Hauska panta siitä syntyi ja myöhemmin olen tehnyt lisää pantoja sekä hiljattain myös värikkään Lovi-tyynyn. Pienessä koossa Lovi-mallia voi siis käyttää moneen työhön: pantoihin, pipon reunaan, tyynyihin, pussukoihin, kasseihin. Lovin ohjeen tulen jakamaan seuraavassa postauksessani.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Räsymattohattu (virkkausohje)

Lovi-malli (virkkausohje)

Virkkaustaidetta ja valmistuneita